Lähde kanssamme risteilylle kokemaan Selkämeren kuvankaunis saaristo ja uljas meri.
Onko mielessäsi yrityksen virkistyspäivä Iso-Enskerin retkeilysaaressa, seikkailu Säpin majakalla, saunaretki Outoorin laguuniin, veneretki Reposaaren ympäri tai polttariristeily Pohjoismaiden laajimmassa jokisuistossa? Koe Selkämeren kansallispuiston helmet. Toteutan risteilyn juuri sinun toiveidesi mukaan!
Veneenä toimii 11 metriä pitkä ja reilu 3 m leveä MS Waltava, Suomen suurimmaksi tuulilasiveneeksikin kutsuttu vahva ja vakaa työjuhta, jonka sisuksissa murisee luotettava Fordin kutoskone. Veneessä on tilaa 11 henkilölle + kippari.
Kipparina kokenut 37-vuotias laivuri Matias Jokinen.
Hän on veneillyt 6-vuotiaasta asti, ja käynyt Säpissä ensimmäisiä kertoja yksin jo 1990-luvulla. Vahva side saaristoon on aina ollut läsnä. Innostus purjehdukseen syntyi 10-vuotiaana Säpin Seudun Purjehtijoiden kesäleirillä. Samoihin aikoihin hän hankki ensimmäisen oman moottoriveneensä.


Päiväristeilyt saaristossa
Vietä päivä Outoorissa saunoen, Säpin majakalla, seikkaillen tai Iso-Enskerin kansallispuiston kauniissa maisemissa.
Esimerkkejä hinnoittelusta:
4 tunnin risteily Outooriin 2-11 henkilöä alk. 400e + Alv, sauna 10€ per henkilö.
4 tunnin risteily Iso-Enskeriin 2-11 henkilöä alk. 400€ + Alv.
6 tunnin risteily Säpin majakalle 2-11 henkilöä alk. 500€ + Alv.
Ruokailut saaressa tai Reposaaren Smoky Morris -ravintolassa
Halutessasi voit tilata nuotiokahvit ja pullat tai makkarat. Veneneuvoksen konseptiin eivät kuulu väljähtäneet termarikahvit, vaan Capri Coffeen pavuista tehdyt aidot nokipannukahvit.



Yleisöristeilyt Iso-Enskeriin
Lauantai 26.07. Kello 13-17
Lauantai 16.08. Kello 13-17
Keskiviikko 27.08. Kello 17-21
Hinnat: Aikuinen 50€, Lapsi 20€
Lähtö Reposaaresta reelingin laiturista (osoite reelinki 1, 28900 Pori)
Venematkan kesto noin 40 min. Varaa lämmintä sään mukaista vaatetusta venematkalle! Veneestä löytyy liivit kaikille matkustajille.
Saaressa mahdollisuus uida, grillata ja tutustua Selkämeren kansallispuiston monimuotoiseen kasvillisuuteen luontopoluilla. Veneneuvos keittelee saaressa Capri Coffeen nokipannukahvit asiakkaille.
Varaa nyt ja varmista paikkasi retkelle!
Retkellä säävaraus (tuuliraja 14m/s), jos retki peruuntuu ilmoitetaan osallistujille edeltävänä päivänä.
Teemaristeilyt ja tapahtumat
Millaisen risteilyn juuri te haluaisitte? Kerro rohkeasti ideasi ja me toteutamme sen!



Iso-Enskeri on Porin kaupunkiin kuuluva saari Selkämerellä. Se sijaitsee Tahkoluodon pohjoispuolella, Anttooran edustalla.
Metsäinen saari on täysin asumaton ja osa sitä kuuluu Selkämeren kansallispuistoon.
Saaren ympäri kiertää kaunis luontopolku, jonka varrella näet vanhaa metsää, kalliota ja muinasrannan eli pirunpellon. Oikeastaan koko saariston luonnon yhdellä kertaa. Saarella on myös lyhyempi luontopolku.
Saarella on useita nuotiopaikkoja, kuivakäymälä, grillikatos ja turvallinen laituri.
Jokainen risteily räätälöidään toiveidesi mukaan.
Elämykselliset kohteet ja ainutlaatuiset näkymät.
Merten legendat ja saarten tarinat.
Asiakaslähtöinen suunnittelu varmistaa unohtumattoman kokemuksen.